sunnuntai 19. heinäkuuta 2015

Virkattu pitsi pussukka


Hurmaavat pitsit kirja on yksinkertaisuudessaan vaan niin hurmaava. Tämän kirjan nimi on kyllä ihan totta, kirja täynnä mitä ihanimpia pitsejä! Itse otin tästä kirjasta työnalle ensimmäiseksi kannessakin näkyvän kukkaron. 

No toki heti aloittaessani tiesin, että omasta versiostani tulee suurempi mitä malli on, tein Novitan Kartano langasta ja koukulla nro 2. Ohjeessa on käytetty ohkasempaa lankaa ja koukku nro. 0,75. Mutta pussukanhan minä halusinkin tehdä. :-)


Ja puolitoista viikkoa myöhemmin pussukka on valmis! Tämän virkkaus vaati paljon keskittymistä, tarkkuutta ja välillä vähän purkamistakin. Päänvaivaa ehkä eniten tuotti saada vuorikankangas oikean kokoiseksi. Kun eihän tietenkään ohjeen kaava ollut oikean kokoinen vaikka sitä kuinka olisi suurentanut. 

Ja olihan tässä mallin lisäksi muutakin uutta minulle, tuo ommeltava kehys.. Vaikka kuinka olen ostanut noita kehyksiä jemmoihini tulevia projekteja varten, niin vielä en ollut kertaakaan tuollaista kiinnittäny. Mutta ehkä eniten pahinta oli se aloittamisen jännitys kuin kehyksen ompelu. Alkuun kun pääsi niin hyvin se sitten sujui. Halusin toki tuohon pussukkaan myös olkahihnan. Ja muutamaa vaihtoehtoa pyöritellessäni päädyin kuitenkin virkkaamaan itse hihnan ja noin on parempi.



Tämä pussukka ei jäänyt omaan käyttööni vaan tämä matkasi serkulleni syntymäpäivälahjaksi. 


Mutta kyllä tämä niin ihana on, että minun täytyy tehdä tämmöinen myös itselleni, mutta nyt seuraavaksi jotain muuta.

-Alvariina-


















8 kommenttia:

  1. Kaunis! Oli hyvä idea laittaa tuo hihna. Pitääkin etsiä tuo kirja joskus käsiini. Olen miettinyt näihin kukkaroihin törmätessäni, miten sitä pystyy työtä aloittaessa arvioimaan että valmiina työ mahtuu noihin kehyksiin? Jos ei siis tee prikulleen ohjeen mukaan, vaan eri langalla ja koukulla kuten sinä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :-) Kyllä tuota virkkausta joutui sovittelemaan ja fiksailemaan, että sain istumaan hyvin kehyksiin. Mutta kyllä se lopulta sitten onnistuikin. Tekemisen ja yrittämisen kautta vaan!

      Poista
  2. Kerrassaan ihana pieni laukku! Muutenkin kauniita töitä, jäänpä seurailemaan)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Saija! Ja ihana kun seurailet, tervetuloa! :-)

      Poista
  3. Aivan ihana!
    t. Anne Siilinjärveltä ;)

    VastaaPoista
  4. Hei! Osaisitko neuvoa. Olen tekemässä samanmoista pussukkaa. Ohjeessa on sellainen kaitale/alavara millä nyt kutsuukaan niin mihin se tulee? Terv. Katri

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi! Tuo osio aiheutti minullekin vähän päänvaivaa, mutta ymmärsin että se on kehyksen osio. Itse en sitä tehnyt ohjeen mukaan, kun minulla oli eri mallinen kehys mitä ohjeessa oli. Joten jouduin vähän pähkäilemään ja säätämään sitä, mutta kyllä se siitä sitten sujui.. Tekemisen iloa sinulle! :-)

      Poista

Olisi kovin mukava jos jättäisit viestin vierailustasi.