maanantai 25. huhtikuuta 2016

Käsityökirjahaaste no.2, koukkupussi

Käsityökirjahaasteesta toisena työnä minulla valmistui kirjasta Uudet ja iloiset virkkausideat (Nicki Trench) koukkupussi. Olin jo pidemmän aikaa suunnitellut tekeväni virkkuukoukuille oman pussin, jossa niitä on hyvä kantaa mukana reissuilla. Tämän valmistumisen ajankohtahan on mitä mainioin, kun mökkeily kausi on juuri alkamaisillaan. Ja aina sinne tulee otettua kunnon arsenaali käsityötarvikkeita mukaan pelkän viikonlopun ajaksikin, kun koskaanhan ei voi tietää mitä viikonlopun aikana saattaa tarvita.

Virkkasin tämän 7veljestä langoista ja kankaat valikoitui lankojen sävyn mukaan. Jätin tuon pohjakankaan yläreunan ompelematta kiinni, joten sain tähän pussiin samalla taskun, jossa on hyvä kuljettaa mukana ohje tai jokin muu tärkeä paperi. Vaikka tämä on nimeltänsä koukkupussi, niin minulla tässä mukana kulkee vakiovarusteina myös puikot, sakset ja muutama kynä.







Nyt on toinen kirja tästä haasteesta käsitelty ja sain jälleen laitettua yhden kirjan takaisin kirjahyllyyn paikallensa.

-Alvariina-









6 kommenttia:

  1. Kätevän ja nätin pussin teit ittelles :) Mulla on Virkkukoukkusen puikkopenaali (mikä sen virallinen nimi oikein on?), jossa kulkee mukana puikot, koukut, sakset, neulat, silmukkamerkit... Saisin kaikkea aina pidempään ettiä, jos sitä ei oisi :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! :-) Tuo on kyllä osoittautunut tosi käteväksi ja huomaan, että tuo on jo tässä arki käytössäkin kotona :-D

      Poista
  2. Näpsäkän näköinen ja kivat värit! Pitäisköhän ehkä itsekin osallistua tuohon käsityökirjahaasteeseen?! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :-) Suosittelen osallistua tuohon haasteeseen, jos asia yhtään kiinnostaa! Ja parastahan tuossa haasteessa on se, että voit itse määrittää aikavälin jolla sen toteutat. Itselläni on tässä monta haasteen työtä keskeneräisenä ja pikku hiljaa ne siitä vaan valmistuu. Ja tuleepa samalla hyödynnettyä omien kirjojen ohjeita. :-)

      Poista
  3. Oi kun kaunis! Pitäis tehdä itsellekin uusi puikko/koukkupussi. Vanha alkaa olla aikansa elänyt ja synkkä tähän sinun pussiin verrattuna.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :-) Tuo kun on nyt ollut jo jonkin aikaa käytössä, niin osoittautuikin niin käteväksi, että laitoinkin tuonne kaikki puikot ja koukut (mahtuivat hyvin) jotka ennen olivat purkissa sikinsokin. Nyt pitäisi sitten tehdäkin uusi matkaversio... Ja tuohan tuommoinen söpöys väripilkku iloa käsityöpöydälle. :-)

      Poista

Olisi kovin mukava jos jättäisit viestin vierailustasi.