perjantai 23. syyskuuta 2016

Käsityökirjahaaste kesken jäi, epäonnistuinko?

Keväällä startannut käsityökirjahaaste on edelleenkin mielestäni ihan mahti idea! Vaikkakin se osaltani kesken jäi ainakin siinä ajassa, jonka tähän olin itselleni haasteelle asettanut. Mutta kuinka tässä näin oikein pääsi käymään?

Tämä haaste pääsi osaltani hyvin käyntiin ja vielä muutama haasteen työ on vielä keskenkin odottamassa viimeistelyjä, no ne sitten aikanaan.. Olin tehnyt paperille haasteesta täydellisen suunnitelman. Jokaisesta kirjasta olin kirjannut ylös mallin ja sen sivunumeron mitä tekisin juuri siitä kirjasta. Tämä kaikki tietysti oli jo loppu keväästä.

Sitten kesän aikana luin Marie Kondon Konmari kirjan. Tätä kirjaa ei varmaan tarvitse kauheasti selitellä, tämä kirja on ollut niin paljon pinnalla koko vuoden ajan. En ole vielä kotiani ns. marittanut, mutta ajatusmaailmaani Kondon opetukset pureutuivat välittömästi ja toki samalla myös näihin tekemiini käsitöihin. Aiemmin olen saattanut tehdä käsitöitä vailla sitä todellista käyttötarkoitusta tai käyttäjää. Mistä syystä minulla on tuolla vino pino juttuja jemmassa odottaen ehkä sitä mahdollista tarvetta. Kesän aikana ja sen jälkeen niin kotini hankinnoissa kuin näissä käsitöissäni olen ajatellut, että en osta tai tee yhtään mitään jos en tiedä mitä sillä tuotteella teen tai tarvitsen.

Moni noista käsityökirjoistani on sellaisia, joiden sisältö ei oikein säväytä. Toki jokaisessa on jotain järkevääkin, mutta nyt kun olen katsonut sitä paperilla olevaa suunnitelmaani, niin huomaan vaan, että ihania töitä joita olisi kiva tehdä, mutta mitä varten niitä teen? Käyttöä tai saajaa juuri niille en kuitenkaan keksisi. Joten suosiolla päätin jättää tämän haasteen osaltani kesken ja teen niistä kirjoista sitten jotain, kun niille ohjeille tarvetta tulee. Ja tähän voin kyllä todeta, että muutaman viikon päästä alkava kirpputoripöytä saattaa saada täytettä muutaman artikkelin verran myös näistä kirjoista, muttei kaikki tietenkään sinne mene.

Tietenkin minä vieläkin teen nyt ja aina vaikka sun mitä käsitöitä ja monia on suunnitteluasteella. Mutta nyt teen sellaisia, joille suoraan tarkoituksen tiedän. Varsinkin kun tuo joulukin on tulossa, niin  onhan se taas kiva sujauttaa paketteihin jotain itse tehtyä.




Joten en koe epäonnistuneeni tässä haasteessa. Teen ainakin hetken vaan niitä oikeasti tarpeeseen meneviä juttuja. Ja kuitenkin tämän haasteen vuoksi tuli luettua/selailtua nuo kaikki käsityökirjat ja nyt oikeasti tiedän, mitä niissä on, muutakin kuin se yksi suosikki ohje. Eli kyllä tästä jotain hyvääkin tuli ja tietysti muutama valmis työkin. :-)

-Alvariina-




4 kommenttia:

  1. Hih, mulle kävi samoin! Tai ainakin melkein - ehdin jo aloittaa haasteen, mutta sitten tuli konmari ja kirjahyllystä lähti useampi turha käsityökirja. :D jäljelle jääneitä tulee varmasti hyödynnettyä joskus, mutta haaste jää kesken. Mä oon ajatellut niin, ettei lopulta haittaa, vaikkei työlle ole saajaa tai käyttötarkoitusta mietittynä, sillä useimmat jutut saa aina jotain kautta välitettyä jollekin, joka tarvitsee tai haluaa sen. Sen sijaan en halua tehdä mitään vain suorittamisen takia - jos jokin käsityö tuntuu kivalta, niin teen sen, koska sillon itse tekeminen jo tuo minulle iloa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :-) Kiva tietää etten ole ainoa jolle näin kävi! Tuo on kyllä niin totta mitä kirjoitat, että mikä tuntuu kivalle niin se on tehtävä, sehän on juuri sitä tekemisen iloa. :-) Minulla tuo lista mitä haluaa tehdä on loputon, niinkuin varmasti meillä kaikilla, niin nyt täytyy ainakin hetkeksi rajoittaa omat työt suoraan annettaviksi/käyttöön.

      Poista
  2. Tuohan se just on KonMarin huono puoli. :D
    Mulla on tapahtunut karsintaa käsityökirjoissa ja langoissa ja kankaissa ja ja ja... Paljon on onneksi vielä jäljellä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :-) Olen nyt karsinut kirpparille menevät kirjat ja seuraavaksi olisi vuorossa kankaat... Lankalaatikoita katsoin tänään sillä silmällä, mutta ne kaikki on niin tarpeellisia jossain vaiheessa, että niitä en pysty karsii ollenkaan. Hassu juttu tämä KonMari... ;-)

      Poista

Olisi kovin mukava jos jättäisit viestin vierailustasi.