sunnuntai 15. toukokuuta 2016

Patalaput

Ompelin pienistä tilkuista patalaput, näitähän tarvitaan aina. Käytin näiden etupuolelle jo aiemmin leikkaamiani pikku kangas neliöitä, joita olen leikannut niistä pienistä kankaista joita tulee joka kerta jotain tehdessä ja eihän niitä tietenkään pois heitetä vaan ne laitetaan jemmaan. Taustakankaaksi laitoin tummansininen kankaan valkoisilla palloilla, samaa kangasta löytyy myös tilkuistakin. Reunat huolittelin taas tuolla pitsinauhalla. Pikku koristukseksi laitoin vielä pienet puusydän napit ripustuslenksun kohdalle. Tikkaukset on tiuhaan ristiin rastiin, joka tekee kivan verkon molemmin puolin.

Ennen minulla oli yksi lasipurkki jämälangoille tuossa käsityöpöydälläni, nyt se on saanut kaverikseen toisen lasipurkin, jossa on niitä pikkuisia kankaiden jämäpaloja, joita voi hyödyntää vaikka tämmöisiin patalappuihin. Ja niitä kankaan palasia riittää vaikka useampaan patalappu pariin. Samalla tavalla olen tehnyt aiemmin tänä vuonna postaamani Käsityöpussukka.







Annoin nämä patalaput äidilleni äitienpäivälahjaksi ja kovasti hän näistä tykkäsikin.


Muuten vietinkin tämän viikonlopun tilkkuleirillä, jossa tein kaikkia ihania juttuja. Näitä tuotoksia näette  tulevissa teksteissä. Jälleen oli tosi kiva viikonloppu ommella niitä juttuja mitä halusi, mukavalla porukalla ja mahti open avustuksella. :-)

-Alvariina-




2 kommenttia:

  1. Kaunista teet, sininen väri on taivasta, meren aaltoja, illan hämyä, kodin raikasta tunnelmaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Nuo värit on kyllä suosikkejani ja nuo sinun vertaukset ovat ihanat. :-)

      Poista

Olisi kovin mukava jos jättäisit viestin vierailustasi.