torstai 15. syyskuuta 2016

Uusi huivi syksylle

Huivi on sellainen asuste jota käytän lähestulkoon aina. Varsinkin, kun ilmat viilenee, niin mikä sen ihanampaa onkaan kuin kietoa huivi lämmikkeeksi kaulan ympärille. Huivi on minulle vähän sama kuin villasukat. Kun tulet kotiin puet ensimmäisenä villasukat jalkaan ja vastaavasti kun lähdet kotoa niin kiedot huivin kaulaan.

Olen jokusen kolmiohuivin virkannut aiemmin Debbie Stollerin simpukkahuivin ohjeella. Mutta nyt kaipasin malliin jo vähän vaihtelua ja toisaalta en tiedä miksi sen virkkaaminen on ollut jotenkin puuduttavaa hommaa. On paljon mukavempi virkata sen suuntaisesti että työ alkaa kolmion kärjestä kuin siten, että virkkaat toisen suuntaisesti. Tulipas nyt ihan kauhean selkeästi kerrottua tämä pieni ongelmani.. Mutta toivottavasti ymmärsitte mitä tarkoitan. 

Tämän huivin malliksi valikoin tuon ihanan simpukkahuivin. Aiemmin olin vaan ihastellut tällä mallilla virkattuja huiveja ja niin monta kertaa olin ajatellut itsekin kokeilla tätäkin mallia. Niin nyt oli sitten minunkin tehtävä tällainen huivi. Ohjeen löysin helposti googlettamalla ja useammalta sivustolta sen löysinkin. Mutta itse nappasin ohjeen Arkimamman Arkiralli blogista, ohjeeseen pääset täältä, ohje löytyy tuolta kuvana sekä sanallisesti.

Virkkasin huivin 3,5mm koukulla, lankana käytin Regian raitalankaa. Mietin alkuun kuinka tuo raitalanka sopii tämmöiseen malliin, mutta eipä tuo mielestäni ollut ollenkaan huono valinta.  Tulihan tuosta vähän kirjava, mutta jotenkin noissa sävyissä on kuitenkin rauhallinen rytmi. Langankulutus oli muutamaa grammaa vaille 200gr, eli ne kaksi kerää tähän meni mitä jemmoissani tätä oli. Ja te jotka tällä mallilla olette huivin virkanneet, niin saatatte huomatakin, että tuo viimeisimmän reunan kuvio ei ole täydellinen, vaan siitä jäi uupumaan viimeiset kerrokset, juurikin sen vuoksi kun lankaa ei ollut enempää, en anna sen häiritä, kun kaunishan tuosta noinkin tuli.








Tällä huivilla on kiva ottaa vastaan syksyn rapsakat päivät. Ja saattaahan se olla, että tulen tekemään muutaman muunkin tällaisen, niin en heti unohda mallia mielestäni.

-Alvariina-







8 kommenttia:

  1. Tämä on kyllä nätti huivi - täytyy varmaan tehdä itsellekin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Suosittelen tekemään tämän huivin. :-) Itse aloin juuri tekemään seuraavaa.

      Poista
    2. Hei, annoin sinulle palkinnon/tunnustuksen. :) Käypä kurkkaamassa: http://craftcandidate.blogspot.fi/2016/09/blogger-recognition-award_22.html

      Poista
    3. Hei, annoin sinulle palkinnon/tunnustuksen. :) Käypä kurkkaamassa: http://craftcandidate.blogspot.fi/2016/09/blogger-recognition-award_22.html

      Poista
    4. Oli kiitos paljon! :-) Tätähän pitää alkaa tekemään...

      Poista
  2. Kaunis väri ja malli, näyttää mukavan ohuelta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Saija! Tuosta tuli kyllä tosi keveä tuon langan ansiosta. Ja toki tuo sininen väri on aina vaan se suosikkini. :-)

      Poista

Olisi kovin mukava jos jättäisit viestin vierailustasi.