tiistai 26. toukokuuta 2015

Nokkonen!

Nyt on nokkoset parhaimmillaan, näin siis ainakin olen ymmärtänyt. Tätä luonnon vihuliaista kasvia kasvaa meidän pihalla lähestulkoon ihan joka paikassa! Koskaan aiemmin  en ole nokkosesta mitään tehnyt, mutta pitihän se minunkin nyt kokeilla, kun niin moni muukin hyötykäyttää nokkosta.



Mitäs minä siitä sitten tekisin? No ainakin nokkoskeittoa, tästä olen lukenut niin paljon. Tein keiton Valion ohjeella ja sehän olikin oikein hyvää! Oikeastaan saman makuista kuin pinaattikeitto.

Lisäksi Facebookin ihmeellisestä maailmasta bongasin nokkossipisien ohjeen, joista tulisi vastaavanlaisia kuin lehtikaalisipseistä, joita usein olen tehnyt. Niitä myös siis! Ja voi että, myös näistä tulikin hyviä! 



Jos haluat kokeilla tehdä nokkossipsejä,  niin tässä ohjetta:
Pese ja kuivaa lehdet, levitä lehdet leivinpaperin päälle. Laita lehtien päälle öljyä ja ripottele suolaa. Paista uunissa 200 asteessa n.5-6min ja namskis!

Vaikka kieltämättä meinasi ihan vähän puuduttaa lehtien leikkaaminen varsista ja siinä vaiheessa mietin, että onkohan lehtien nyppiminen kaiken arvoista? Niin kyllä oli! Nyt täytyy kyllä lähtee poimii lisää nokkosia pihalta, jotta saan tätä herkkua pakkaseenkin säilöön talven varalle. :-)

- Alvariina -








Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Olisi kovin mukava jos jättäisit viestin vierailustasi.