perjantai 18. joulukuuta 2015

Vauvalle viltti isöäidinneliöistä

Sain jokin aika sitten ihanan pyynnön, kun tätini pyysi minua tekemään juuri syntyneelle tyttövauvalle viltin.

Olen tehnyt aiemminkin pari vauvanvilttiä ja malliksi päätyi tälläkin kertaa isoäidinneliöt ja lankoina harmaata, luonnonvalkoista ja tietysti pieni ripaus vaaleanpunaista. Oi kuinka ihana olikaan alkaa virkkaamaan paloja näillä ihanilla väreillä, tykkäsin! Värivaihtoehtoja pyörittelin hetken aikaa eri mallipaloilla ja lopulta päädyin tekemään palat kahdella yhdistelmällä. Reunukseen virkkasin vielä joka värillä yhden kierroksen ja sen viimeistelee harmaa simpukka rivistö.

Aiemmin olen kiinnittänyt takapuolelle kankaan kiinni, mutta tällä kertaa päädyin olla kiinnittämättä fleeceä vilttiin kiinni. Joten se tuli erillisenä vilttinä jonka reunaan ompelin vaaleanpunaisella pitsinauhalla kanttaukset.




Nyt pystyin tämän julkaisemaan täällä blogissakin, kun salaisuus ei voi enää paljastua. Viltti on annettu ristiäislahjaksi ja kyllä hän saikin kauniin nimen. :-)

Vielä on muutama päivä jouluun ja pikku touhuilut on vienyt kaiken aikani, mutta niistä sitten enemmän aikanaan. 


- Alvariina -







4 kommenttia:

Olisi kovin mukava jos jättäisit viestin vierailustasi.