maanantai 12. lokakuuta 2015

Neulottu pipo

Olin viikonloppuna käymässä äitini luona ja hän oli ostanut kerän lankaa josta toivoi pipoa itselleen. Toiveena oli samankaltainen pipo mitä olin hänelle vuosia sitten neulonut. No eihän siinä sitten muuta kuin kaupasta puikot ostamaan, kun eihän minulla niitä mukana ollut.

Siinä viikonlopun aikana pipo valmistuikin ja siitä tuli mieluinen. Ja mikä parasta, niin oli helppo neuloa sitä, kun pystyi keskeneräistä pipoa sovittamaan äidin päähän ja katsomaan koska on sopiva aika kavennella ja sekin että pipon ympärysmitta tuli sopivaksi. :-) Lanka oli ihanan kaunista vaalean violetin väristä, jossa oli mukana vähän kimalletta. Lankaa jäi kerästä vielä ylikin niin lupasin virkata vielä kukkasen tuosta langasta jonka voi laittaa vaikka tuohon pipoon tai sitten takkiin.


Olipas mukava pitkästä aikaa neuloa palmikkoa! Täytyy kyllä myöntää, että viime kerrasta olikin liian pitkä aika.. Nyt tuli taas monta uutta ideaa mihin voisinkin noita palmikoita neuloa. 

- Alvariina -






sunnuntai 4. lokakuuta 2015

Minä ja ompelukoneeni

En ole näissä blogi kirjoituksissani ottanut kantaa juuri minkään tai muutenkaan tuonut omia mielipiteitäni aiemmin julki. Mutta nyt haluan antaa erääseen asiaan oman mielipiteeni ja sehän liittyy harrastamiseen.

Aloitin käsityö kurssin jonne ilmoittautumisesta jo aiemmin taisin mainitakin. Vieläkin näin aikuisiälläkin uuden harrastuksen aloittaminen jännittää, ainakin minua. Menethän ihan uuteen paikkaan, uusien ihmisten pariin, oppimaan ihan uutta, yksin.

Koitti päivä, että tämä kurssi alkoi ja olin odottanut tätä päivää jo muutaman viikon. Löysin oikean paikan vihdoin ja viimein kierrettyäni ensin muutaman lukitun ulko-oven jonka vuoksi saavuin kurssille pari minuuttia myöhässä. Joo olisin voinut käydä ensin tutustumassa paikkaan, mutta mistäpä silloinkaan olisin voinut tietää mikä ovi on se oikea ja millä puolella rakennusta.

Oikeaan luokkaan päästyäni menin istumaan siihen vapaaseen pöytäpaikkaan mikä siellä oli muiden parissa. Tässä tuli ensimmäinen mielipaha, vastassa istuva rouva katsoi minua alta kulmien ja tokaisi sanoa, että "voisitko mennä istumaan jonnekin muualle kun se on xxxx paikka". Joo siinä vaiheessa olin saanut laskettua kaikki tavarani siihen, niin vastasin vaan kohteliaasti, että "jos sopii niin minä istusin tässä". Taisihan se sopia, siinä sen illan istuin ja tämä xxxx henkilö jolle paikka oli varattu, niin tuli todella reilusti myöhässä kurssille. Hän löysi vapaan paikan ihan vierestä, eikä ainakaan osoittanut millään tavalla, että olen vienyt hänen paikkansa. Ajattelin, että jos näin olisi käynyt niin kyllä siitä voi tulla sanomaan.

Ilta oli muuten edennyt tosi kivasti ja pääsin tekemisen makuunkin. Olin ottanut kurssille mukaan oman ompelukoneeni, koska ajattelin että hän on tuttu ja turvallinen, niin ompelu on ainakin se helppo osuus vanhalla ystävällä. Sitten siinä ompelin innoissani, kun sen illan aiheena oli kiva ja simppeli malli, josta minäkin pääsin heti jyvälle. Kunnes taakseni tulee eräs rouva kysymään ompelukoneestani kaikenlaista.. "Mistä olet Evan ostanut? Paljonko maksoi? Oliko se kallis? Ai, tuo on niitä market versioita?! Joo, no pystyyhän tuolla joo ompelee just suoraa ja siksakkia. Hehhee, taisi ommella sutun!!?" Annoin näihin kaikkiin vuorollani vastauksen.

Mutta ihan oikeesti! Tuolla hetkellä minua alkoi ottaa ihan oikeesti pattiin! Joo minun ompelukoneeni on Eva, jonka hinta ei varmasti päätä huimaa, mutta on tarpeeksi hyvä minulle. Tekee juuri sen mitä tarvitsen, eli ompelee suoraa, siksakkia ja saan tällä vetoketjut ommeltua. Eli juuri täydellinen minulle! Ja ei, se ei ommellut suttua, ei ole koskaan sitä tehnytkään. Ja mikä tärkeintä, tämä on minun ensimmäinen ompelukoneeni, jonka olen saanut jo vuosia sitten syntymäpäivälahjaksi äidiltäni, joten tällä koneella on minulle tunnearvoakin. 

Niin mikä tämä kaiken pointti oli? Ihan vain se, että oli harrastus mikä tahansa, liikunnallinen, käsitöitä tai joku muu. Niin jos meidän aikuisten keskellä otetaan uusi henkilö tuolla tavalla vastaan siihen vanhaan porukkaan joka on pysynyt yhdessä vuodesta toiseen, vielä arvostellen toisen työvälineitä. Niin en oikeasti ymmärrä. Eikö meidän aikuisten pitäisi olla jo sen verran järkeviä, että otetaan kaikki ilolla mukaan!! Harrastamisenhan pitäisi olla kivaa!

Ei tuo ilta kokonaisuudessaan kurja kuitenkaan ollut, oli siellä mukavaakin. Kivoja ihmisiä ja myös ystävällisiä kommenttejakin. Ja kuitenkin olen siellä itseäni varten oppimassa uutta ja mielenkiintoista, jossa haluan kehittyä paremmaksi taidoiltani.


Ja sain minä siellä blokit valmiiksi jotka nyt sitten tänään sain ommeltua yhteen. Olin ajatellut jos olisin tehnyt pöydälle liinasen niistä, mutta kun vähän tarkemmin valmista kasausta katselin, niin hoksasinkin, että aikaansaanokseni oli sattumalta juuri tyynyliinan kokoinen, joten tein siitä tyynyliinan. Käytin hyväkseni valkoista tyynyliina johon tekeleeni kiinnitin reunasta reippaalla siksakilla. Valmista! :-)


Juu käsityö harrastus on varmaan se yksi pahimmista "välineurheilu lajeista", mutta olkaamme jokainen ylpeitä niistä välineistä mitä meillä on. :-)

- Alvariina -