Hei sinulle! Tässä sitä nyt ollaan Alvariinan blogissa, Tervetuloa!
Oman blogin aloittaminen on ollu pitkään mielessäni, mutta se tarvittava rohkeus on puuttunut. Sitten mieleeni alkoi tulla salakavalasti ideoita pienen pieninä murusina. Ensin piti miettiä aiheita, no tämähän oli aika selvä, käsityöt pääosassa ja monet muut harrastukset, puuhastelut ja ajatukset elämästä pieninä mausteina siinä sivussa.
Kun käsiteltävät aiheet oli selkeytynyt mieleeni, seuraavana pohdintaan nimi.. Voi ei, hankala paikka.. Mikä kuvastaisi minua ja puuhastelujani parhaiten? Vaikeaa, niin vaikeaa keksiä juuri sitä oikeaa nimeä. Kunnes sitten eräänä aurinkoisena päivänä rakasta kissaani katsoessa se tuli mieleeni, Alvariina. Siinähän se!
Sitten ei muutakuin tuumasta toimeen, vielä vähän rohkeutta, uskallusta, hippunen lisää suunnitelmia ja ensimmäinen resepti oli valmis.
Jos vähän esittelen kuka Alvariinan takaa löytyy. Olen vähän päältä kolmekymppinen nainen, joka asustaa kaksin ihanan aviomiehensä kanssa. Meidän lisäksi taloa asustaa maailman herttaisin, itsekkäin, mutta mitä ihanin 7-vuotias herra kissa nimeltänsä Alvari. :-) Miehestäni on aivan pakko mainita, että hän on mitä parhain kannustaja näissä harrastuksissani. Vaikka lankakeriä löytyy kotoa hurjan paljon, niin koskaan hän ei ihmettele miksi niitä aina pitää ostaa vaan lisää ja lisää..
Tässä esittelen ensimmäisen iltapuhteeni. Muutama ilta sitten valmistui villasukat, mutta vähän erilailla mitä normaalisti sukat tehdään. Nämä villasukat on tehty ilman kantapäätä! Kyllä, villasukan voi tehdä myös ilman sitä kantapäätä... Tässä alla muutama kuva.
Eka valmiina, toinen tekeillä.. |
Molemmat sukat valmiina.
Ja valmiit sukat jalassa, jee! |
Nämä sukat valmistuvat hetkessä. Ohjeena on neljä oikein ja neljä nurin neljä oikein.. Ja joka kierroksella siirretään kuviota yksi eteenpäin, sitten taas neljä oikein neljä nurin... Kärjen tein kokonaan oikealla neuleella. Varteen tein perus sukanvartta vähän, jotta siitä sai mukavan napakan tuntuisen.
Suosittelen tätä sukkamallia tehtäväksi kaikille teille, jotka ette tykkää tehdä kantapäätä.
Tämän sukan ohjeen löysin eräältä käsityösivustolta, jota tosin muokkasin varren ja kärjen osalta.
Nämä sukat ovat olleet joskus ammoisina aikoina suosittuja varsinkin miehille ja lapsille saapassukkana, kun kantapäätä ei ole määritelty, niin silloin sukkakin on pysynyt ehjänä pidempää, kun kantapään paikka vaihtuu. Kovin kätevää sanon minä! Sukat on ollut testissä omissa jaloissani ja toimiivat oikein hyvin. :-)
Kuten alussa jo kerroinkin, että resepti on nyt valmis. Mutta luulen, että tämän blogini kanssa käy samoin, kun teen jonkin käsityön, leipomuksen tai ruokaohjeen ensimmäistä kertaa... Ensimmäisellä kerralla menen aina täsmälleen reseptin mukaan, jotta tiedän minkälainen tekeleen kuuluu olla. Ja sen jälkeen muutan reseptiä sen mukaan, mitä mieleen tulee. Käsityö ohjetta voi mukailla kuvioissa ja lisätä jotain omaa tai poistaa jonkun mikä mielestäni voisi toimia paremmin. Leipomuksissa ja kokkailuissa joskus on kiva lisätä tai poistaa mausteita ja muuta oman maun mukaan..
Joten katsotaan minkälaisia mausteita ja makuja lisätään ja poistetaan tähän reseptiin tulevaisuudessa.
Tämmöistä näin ensimmäisellä kerralla.. Toivottavasti jaksoitte lukea höpötykseni tänne loppuun asti ja tulette piipahtamaan täällä toisenkin kerran. :-)
- Alvariina -
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Olisi kovin mukava jos jättäisit viestin vierailustasi.