Jälleen yhden sadepäivän puuhaksi menin tutkailemaan kangas jemmojani ja löysinkin sieltä vanhan ja rikkinäisen sisustustyynyliinan. Olin jemmannut tämän tyynyliinan, koska tämän kangas oli tosi vahvaa ja kuosiltansa juuri minun makuun sinistä ja valkoista raitaa, joten pakkohan tälle rikkonaiselle tyynyliinalle oli antaa vielä uusi elämä uudessa käyttötarkoituksessa. Ja siitä syntyi kauppakassi.
Leikkasin tyynyliinan avoimesta yläosasta reilun kaistaleen pois, jotta sain kassista mukavemman mallisen ja samoin sain samaa kangasta myös kantokahvoihin. Ompelin kassin pohjaan päätykolmiot, näin sain kassille ryhdikkäämmän muodon. Kassin sisälle ompelin sini-valkoisesta ruutukankaasta sisäosat ja samaa kangasta käytin myös kantokahvojen sisäosaan.

Kauheasti mieleni olisi tehnyt tähänkin kassiin ommella edes hitusen johonkin kohtaan pitsiä, mutta ajattelin kuitenkin tämän pitää simppelinä ilman pitsijuttuja, jotta tämä kassi lähtisi helpommin myös mieheni matkaan kauppareissulle. :-)
Heippa! Blogissani löytyy sinulle tunnustus, käy kurkkaamassa ja lähde mukaan. :)
VastaaPoista