lauantai 26. joulukuuta 2015

Pussukoita

Nyt on joulun lahjat annettu ja avattu, niin voin julkaista niitä täälläkin. :-) Tähän postaukseen kokosin lukkokehyskukkaroita tai millä nimellä näitä haluaakaan kutsua kukkaro tai pussukka. Minulle nämä kaikki on pussukoita. Näitä opettelin tekemään yhtenä juttuna marraskuisella viikonlopun mittaisella ompeluleirillä.

Muutaman tämmöisen kehyskukkaron olenhan jo aiemminkin tehnyt, mutta vähän vaikeammalla (omalla) tavalla. Tykästyin todella näiden pussukoiden tekoon ja koska kaikki tarvittavat materiaalit löytyi valmiina jemmoistani, niin halusin täksi jouluksi tehdä näitä pikku lahjoiksi. Osasta tuli vähän isompia ja osa on sitten kukkaro kokoa. 









Pussukoiden sisälle  mahtui kivasti vähän suklaata ja pieni joulukoriste joita olen jo aiemmin tehnyt.

Harmituksekseni en kaiken tohinan keskellä muistanut kuvata ihan kaikkia mitä tein, mutta tässä kuitenkin oli osa valmistuneista pussukoista. Näitä oli kyllä kiva tehdä ja tulen tekemään näitä kyllä jatkossakin. Seuraavaksi ajattelin tehdä ison pussukan tilkkutyönä, koska vielä yksi iso kehys odottaa tuolla jemmassa. Siitä tulee itselleni iso kässäpussukka, joka kulkee sitten käsilaukussa mukana


- Alvariina -




















Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Olisi kovin mukava jos jättäisit viestin vierailustasi.