perjantai 19. helmikuuta 2016

Rakkaudella, kaulaliina.

Mikä voi olla liian pitkä tai liian lyhyt, liian leveä tai muuten vaan ei niin miellyttävä, että sitä käyttäisi? Sehän on tietysti kaikki neulomani kaulaliinat miehelleni. Olen tehnyt hänelle useamman kaulaliinan ja aina ne on jäänyt pyörimään tuonne lipaston laatikkoon käyttämättöminä. Nyt annoin hänelle täysin kokonaan päätäntävallan seuraavaan kaulaliinaan, koska ajattelin että on parempi, kun hän on itse saanut vaikuttaa kaulaliinaan ja näinollen se olisi käytössäkin.

Tähän uuteen kaulaliinan mieheni on itse valinnut langan sävyn, määritellyt leveyden sekä oikean pituuden. Ainoa minkä minä päätin, niin oli tuo kaulaliinan malli, mutta senkin toki hyväksytin hänellä. Mallin tähän kaulaliinan löysin täältä. Malli oli oikein ihana neuloa ja helppo muistaa muutaman puikollisen jälkeen.

Kaulaliina valmistui juuri sopivasti mieheni syntymäpäiväksi ja kyllä tästä taisi mieluisa tulla. :-)






Pituutta tälle kaulaliinalle tuli 160cm. Lankana tähän käytin Merino Goldin harmaata ja langankulutus oli sopivasti kerällinen eli 100gr. Puikkoina käytin 3,5mm bambuja.


- Alvariina -







2 kommenttia:

  1. Miehekäs huivi, vaikka pitäisin tuota kyllä itsekkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä! Ajattelin, että tuolla mallilla voisi tehdä itsellekin huivin vähän paksummasta langasta, niin tulis semmoinen ihanan muhkea huivi :-)

      Poista

Olisi kovin mukava jos jättäisit viestin vierailustasi.