sunnuntai 22. lokakuuta 2017

Kehyspussukka ystävälle

Se tunne joka valtaa heti ensikohtaamisella, kangasrakkaus. Jo aikaa sitten näin tämän ihanan mustavalkoisen käsityöaiheisen kankaan tilkkuopellani myynnissä ja sitähän oli heti ostettava. Vähän samankaltaista kangasta minulla on ollut jo aiemminkin, mutta se oli värillistä eikä yhtään niin kivaa kun tämä kangas, jonka pauloihin heti jäin kiinni. No, myönnettäköön tämä samainen kangas ihastuminen käy minulle muulloinkin hyvin hyvin usein.. Mutta eihän se pahastakaan voi olla ja kankaitahan ei voi olla koskaan liikaa, vai voiko? :-)

Kauaa minun ei edes tarvinnut miettiä mitä tästä ihanuudesta ompelisin ensi töikseni. Kun suunnitelma oli selvä, niin sitä vain toteuttamaan eli lukkokehyspussukan ompelisin. Toisella puolella olisi valkoisella kankaalla kehystettynä pieni pala tätä ihanuus kangasta ja toinen puoli olisi kokonaan ihanuutta. Sisävuoren ompelisin vaaleanpunaisesta kankaasta ja sinne iso tasku tietenkin tästä ihanuudesta. Kovasti suunnittelin myös, että olisin ommellut tähän myös kapean hihnan, niin pussukkaa olisi voinut käyttää myös pienen laukun asemasta, mutta ei se sitten ollutkaan niin hyvä idea tätä pussukkaa varten, joten sen jätin tähän tekemättä. Ja sitten kehyksen liimaus ja valmista tuli. 

Kovasti olin tätä pussukkaa itselleni tekemässä, mutta nyt kävi taas jälleen kerran sillä tavalla että eihän tämä minulle jäänytkään omaan käyttöön. Ystävälläni oli synttärit lähestymässä ja hän on myös innokas käsitöiden tekijä ja arvelin, että hän tykkäisi myös tämmöisestä pussukasta. Joten tämän pussukan annoin hänelle lahjaksi. Siitä kun olen hänelle tämän pussukan antanut on mennyt jo jonkin aikaa, joten olen saanut kuulla palautetta tästä ja kuulemma on ollut tarpeellinen ja kovassa käytössä.

 





Onneksi minulla on vielä jäljellä tätä kangasta, joten voin ommella itsellenikin jotain tästä. Suunnitelmana olisi ommella tästä muistikirjaani uudet kannet, mutta siitä sitten myöhemmin lisää, kun olen saanut sen ommeltua.


Ihanaa sunnuntaita! 

-Alvariina-






6 kommenttia:

  1. OI miten ihana, kerta kaikkiaan. Ymmärrän hyvin kangasrakkautesi. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Tuo kangasrakkaus on mielenkiintoinen, mutta niin kauaa ei ole hätää kun niille paikka kotoa löytyy. :-)

      Poista
  2. Kangas on kyllä tosi kaunis! Sievä pussukka siitä tuli!

    VastaaPoista

Olisi kovin mukava jos jättäisit viestin vierailustasi.