Kotoa lähtiessäni varasin käsitöitä varten mukaan kaksi kerää muutaman vuoden takaista ykkös suosikkiani sinapin ruskeaa Novitan 7veljestä, jota onnekseni löysin kesällä vielä eräästä kaupasta. Mielessäni oli neuloa itselleni oikein pitkät piirakkasukat ja niitä sitten vaan tekemään. Olihan luvassa kuitenkin ajomatkoja ainakin n.2000km, joten hyvin oli ainakin aikaa neuloa.
En löytänyt suoraan netistä valmista ohjetta, joka olisi ollut minun jaloille sopiva. Joten hylkäsin sitten kaikki ohjeet ja sitten vaan sukkia neulomaan omin neuvoin. No eihän noihin sinänsä mitään ohjetta tarvitsekaan, jos aiemmin on piirakkasukkia neulonut, samalla kaavallahan nuo pitkätkin tehdään, kun muistaa vaan kaventaa vartta sopivasti. Sukkia sitten neuloin kaikilla ajomatkoilla mitä liikuskelimme viikon aikana ja toki oli myös pitkät illat aikaa mökissäkin näitä tehdä. Joten yllättäen sukat valmistuikin sitten tosi nopeaan ja olihan vielä lomaakin ihan vähän jäljellä, joten jotain lisätyötä piti sitten keksiä.
Olin neulonut sukat omilta keriltänsä, joten minullahan oli sitten kaksi samankokoista nytteröä jäljellä. Niitä katsoessani mietin, josko ne riittäisi vielä lapasiin? Niitä sitten tekemään, olihan minulla vielä kotona tuota lankaa jemmassa jos nytteröt ei olisi riittäneet. Halusin lapasiinkin tuon ihanan piirakka kuvion, niin sitten minulla olisi kivasti samaa sarjaa sukat ja lapaset. Olen jo aiemmin virkannut tuosta langasta pipon, niin sekin passaa näiden kanssa. Lapasia en ollut koskaan aiemmin piirakka kuviolla tehnyt, mutta ei muuta kuin kokeilemaan ja hyvin tuo kuvio myös lapasiin sitten kävikin.
Lapaset valmistui kuin itsestään, kun niin nopsaan sain molemmat valmiiksi. Sukista jääneet nytteröt siis riitti juuri lapasiin ja enää jäljelle ei sitten jäänytkään lankaa, kuin metrin verran molemmista nytteröistä. Joten nyt voi sanoa, että oli aika tehokasta tuo langan käyttö sekä riittävyys.
Paluumatkaa oli jäljellä enää noin 80 kilometriä kun lopulta tuumasin sanoa miehelleni, että nyt kaikki on valmiina ja jopa pääteltynä! Joten sitten tuon loppu matkan pyörittelin sormiani ja mietin mitä sitten seuraavaksi aloittaisinkaan..

Loma oli kaiken kaikkiaan ihana ja akut latautui hyvin taas arjen aherruksiin. Eli kyllä kerkesin rentoutuakin, etten koko aikaa rehkinyt hullunlailla ainoastaan sukkapuikkojen kanssa.
-Alvariina-
Kaunis setti ja ihana syysväri. Minulla on ollut ihan tuon näköiset vihreät lapaset.
VastaaPoistaKiitos! :-)
Poista