sunnuntai 2. lokakuuta 2016

Syyskuun langankulutus

Syyskuu sujahti mennä niin vikkelästi, että en taaskaan ymmärrä tätä ajankulua! Syyskuun käsityöt painottui virkkaus- ja neulomisjuttuihin. Minulla on edelleenkin vielä ne muutama isompi työ vaiheessa, joten kaikki valmistuneet grammat tulee villasukista. Niitä olen puuhastellut pieninä välipaloina ja villasukathan on myös oivallisia töitä vähänkin pidemmillä ajomatkoilla.

Lankaa kului 547 gr
Lankaa ostettu 450 gr

Vaikka kuun alussa kovasti päätinkin, että en lankoja osta ja käytän ainoastaan jemmoissa olevia keriä. Kuitenkin vähän jouduin tuosta lipsumaan, kun olimme lomareissulla ja sieltä tuliaisina itselle oli aivan pakko ostaa ihania villalankoja. Joten annan itselleni hyväksynnän noihin lisääntyneisiin grammoihin. Mutta niistä lomalla ostetuista langoista ja siellä valmistuneista töistä sitten omassa postauksessaan sitten seuraavan kerran.





Kovin hassua, kun nuo nytteröt on melkein grammalleen saman kokoisia. Johtunee varmaan siitä, että kaikki valmistuneet sukat on tehty lähestulkoon samalla koolla. :-) Jossain vaiheessa tarvitsee suunnitella sitten taas jotain työtä johon noita upottaa. Mutta kerrytetään noita nytteröitä vielä vähän aikaa ja mietitään sitten mitä niistä tehdä.


Oikein oivallista lokakuuta!

-Alvariina-



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Olisi kovin mukava jos jättäisit viestin vierailustasi.