torstai 18. syyskuuta 2014

Syksyn satoa..

Hei vaan!

Syksy on saapunut ja muuttolinnut tekee lähtöään. Luonnon vihreys muuttuu ruskaksi ja illat hämärtyy aiemmin.. Voih... Syksyn lapsena tämä on minulle sitä mieluisinta vuodenaikaa. Tähän aikaan vuodesta on niin ihana kuljeskella metsässä ja samalla etsiä sieniä. Muutaman sieniretken olemme ehtineet tekemään ja kyllähän sitä satoakin on tullut! Nyt on sieniä säilötty talveksi. Toki toiveena on vielä yrittää ennättää päästä sienimetsässä käymään...

Pihallamme on luumupuu, joka on tuottanut aivan uskomattoman suuren sadon! Luumuja on tullut syötyä yllinkyllin, on ne vaan niin hyviä!! Luumuja on niin paljon, että ajattelin tehdä niistä myös hilloa.. Siinä se urakka vasta olikin! Jos olisin tiennyt, kuinka iso homma kivien ja kuoren poistaminen on, niin olisin harkinnut vielä toisen kerran, kannattaako hillon teko puuhiin ryhtyä... Mutta nyt kun hillo on valmis ja ensimmäiset maistiaiset on otettu, niin oli kyllä kaiken vaivan arvoinen homma! :-)





Käsitöitäkin olen kyllä tehnyt, mutta muutamasta voin nyt vaan kertoa teille nyt.. Koska tuo joulukin lähestyy, niin olen jo aloittanut lahjojen teot, joten niistä ei sen enempää.. ;-)

Mutta tässä alla jotain mitä nyt olen tehnyt heti käyttöön tai tarpeeseen.

Olen ihastunut hattumalliin, jossa on tupsu ja pikku lippa. Halusin tehdä sellaisen pipon virkattuna versiona.. Koskaan en ollut pipoa virkannut, mutta pitihän sitä yrittää! Langaksi valitsin Novitan 7 veljestä langan ja nro.4 virkkuukoukun ja ei muutakuin pylväitä tekemään! Ja tuollainen siitä piposta sitten tuli. Virkkasin vielä lipan ylle erillisen nauhakaistaleen ja kiinnitin sen päihin napit, sai vähän väriä lisää, kun teki tupsun ja nauhan eri värillä.

Tämä pipo on itselleni ja kyllähän pipoa kohta tarvitsee, jos sääennusteisiin on uskominen!


Ja tämä pipo on äidilleni. Tätä oli hiukan vaikea tehdä, kun tarvitsi olla pienempi mitä omani. Mutta onnistuihan se tämäkin, muutaman yrittämisen ja purkamisen jälkeen.



Ostin kirpputorilta jokin aika sitten kauniit sinikuvioiset pitkät sivuverhot. Kun näin kankaan, niin tiesin, että en tule niitä veroina käyttämään, vaan koska kangas on niin kaunis, niin ompelen niistä koristetyynyt. 
Tämäkin oli homma mitä en ollut koskaan tehnyt, nimittäin tyynyliinoja ompeleminen. Hetken mietin kuinka kannattaisi tehdä, kun en haluaisi vetoketjua ommella, niin päädyin tuollaiseen läppäsysteemiin, vai miksikä tuota sitten kutsutaankaan. Mielestäni tyyny kaipasi vielä jotain pientä koristetta, niin ompelin läpän yläpuolelle vielä pitsinauhan. Tyynyliinoista tuli juuri sellaiset kun ajattelinkin ja olen tosi tyytyväinen lopputulokseen! Kangasta jäi vielä jäljelle, joten katsotaan teenkö vielä näitä päällisiä lisää vai mitä keksinkään siitä tehdä..



Tämmöisiä tällä erää, nautitaan nyt kauniista syyspäivistä. :-)

-Alvariina-


PS.
Ja koska tekstin alussa oli jo säilömisestä puhetta, niin vielä tähän loppuun laitan kuvan "Treffipurkista ". 
Minulla ja miehelläni oli jokin aika sitten hääpäivä ja annoin hänelle tuon lahjaksi. Purkissa on 12.treffit tulevalle vuodelle. :-) otamme sieltä joka kuukausi yhden rullan ja siitä sitten selviää minkälaiset treffit meille sitten tuleekaan. Aiheet on helposti toteutettavissa ja osa ihan arkipäiväisiäkin asioita, mutta kuitenkin yhteistä aikaa tavalla tai toisella. Hauskaa vai mitä? ;-)

























lauantai 9. elokuuta 2014

Rautalankasydämiä

Olen tässä lomani aikana kokeillut itselleni taas jotain ihan uutta. Sain äidiltäni rautalankaa aikamoisen määrän tuossa alkukesästä ja hän sanoi, että "sinä varmasti keksit niille jotain käyttöä." Joopa, en olekaan koskaan mitään rautalangasta tehnytkään, mutta hei siitähän saa kivoja sydämiä! Joo niitähän niistä teen ja tässä alla on valmiita tuotoksia. 



Osan sydämistä maalasin valkoisella spraymaalilla. Isompien sydämien ympärille kieputin matonkudetta ja liimasin koristeiksi nappeja ja helmiä.




En tiedä mikä on, että kun alan tekemään jotain, niin en osaa tehdä vain yhtä ja se olisi siinä. Nyt näitä sydämiä tuli tehtyä taas yllinkyllin! ...no onneksi on rakkaita, joille näitä voin antaa pikku muistamisena. :-)

Tätä rautalankaa jäi vielä jäljelle, niin voin tehdä jotain muutakin, kun vaan kiva idea vaan tulee mieleen. Mutta nyt on taas aika tehdä vähän virkkuu juttuja.


Ihanaa viikonlopun jatkoa! 

-Alvariina-










tiistai 5. elokuuta 2014

Keittiön pieniä juttuja

Tässä viime aikoina olen keskittynyt keittiömme sisustukseen pienillä uusilla jutulla, jotka sinne olen tehnyt.

Kiertelen aika paljon kirpputoreilla, etsien pikku juttuja kodin sisustukseen. Viime talvena löysin kirpparilta alla olevan puisen pyyhenaulakon parilla eurolla.


Tokihan tämä ei ollut ollenkaan oikean värinen tämmöisenään, aivan liian väärän värinen meidän keittiöön... ;-) "Valkoista maalia pintaan, niin hyvä siitä tulee", tokaisin miehelleni tämän kirppurilla nähdessäni.  

No nyt tämä hyllykkö on odottanut uutta maalipintaa varastossa jokusen kuukauden... Onneksi yksi ilta minulle tuli maalari maalaa-olo ja sittenpä aloin työstää tätä hyllyä.. Vähän hiontaa, maalia ja hiontaa ja sehän tuli valmiiksi! 

Lopputuloksesta tuli rosoisen tasainen, joka oli enempi kuin parempi! :-)


Hyllykön yläpuolella oli sopivasti valmiina naula seinässä, niin sijoitin sinne rautalangasta väännetyn sydämen. Innostuin yksi ilta vääntämään rautalankaa ja mitäs muutakaan niistä tehdä kuin sydämiä... :-)




Kirppureilta tykkään ostella kaikennäköisiä ja kokoisia sini-valkoisia astioita, kun ne vaan on niin ihania ja niitä kyllä meiltä jo löytyykin... Mutta ainahan näitä toki lisää mahtuu sekaan lisää, eihän ne paljoa vie tilaa!


Verhoja olen pyöritellyt keittiössämme jo useaan otteeseen. Mutta aina tuntui, ettei mitkään ole hyvät. Joko väärän väriset tai malliset. Kunnes eräänänä sunnuntaina löysin kirpulta pitsillä koristellut laskosverhot ja mikä parempi näitä oli kaksi kappaletta! Hyvä hyvä, keittiössämme on se kaksi ikkunaa! :-) 

Alla olevassa kuvassa on keittiömme isompi ikkuna, johon kappa oli ihan hippasen liian lyhyt, voi ei.. 
No onneksi kangasjemmasani oli perusvalkoista puuvillakangasta, josta sitten ompelin ihan simppelit sivuverhot, jolla sain poistettua pituus ongelman ja mielestäni tuohon ikkunaan sopikin hyvin nuo sivuverhot. 


Ja molempien verhojen sivujen kiinnitykseen sopi hyvin pitsinauhoista tehdyt rusetit. Eihän pitsiä voi koskaan olla liikaa, eihän? :-)


Tässä alla kuva pienemmän ikkunan verhosta, johon se kävi ilman mitään fiksausta. 


Keittiössämme on päivittäin käytetyille astioille avohyllyt, jotka on niin ihanat ja kätevät! Mutta jo jonkin aikaa olen haaveillut niihin hyllynreunuspitsejä. 

Olen käynyt etsimässä oikeanlaisia pitsinauhoja kaupoista sekä myös netistä, mutta valmiit tuotteet eivät miellyttäneet ollenkaan. Eräs henkilö jo jokin aika sitten sanoi minulle, että virkkaa itse ne hyllynreunuspitsit?! Ei en kai minä sellaisia tekisi... 

Mutta kun aikaa kului ja oikeanlaisia ei löytynyt, niin mikä muukaan avuksi, kun meno lankavarastolle, oikean koukun etsintä ja mallin valitseminen ja virkkuuhommiin! Muutama ilta siinä meni ja nyt hyllynreunuspitsit on valmiit!  

Ja omasta mielestäni nyt hyllyt on sellaiset, kun niiden kuuluu ollakin. 





Näihin tunnelmiin.. <3 

-Alvariina-













tiistai 22. heinäkuuta 2014

Raparperi askartelua

Raparperi mikä ihana kesä herkku! Siitä saa tehtyä ihanan herkullisia leivonnaisia ja monia muita makeita herkkuja.

Minä halusin kokeilla hyödyntää myös raparperin lehdet. Olen nähnyt täällä nettimaailmassa juttuja, kun on valettu pihalaattoja raparperinlehtiä käyttäen, jolloin laattaan tulee upea raparperin lehden muoto.

Tein näitä ensi kertaa jo jokin aika sitten ja nyt sitten heti loman ensimmäisenä päivänä jatkoin näiden tekemistä, kun tuo meidän raparperi puskee uutta sen mitä kerkee. :-)


Ei muuta kuin tuumasta toimeen! Raparperinlehdet keräsin ja toki varret tuli hyötykäyttöön.. 

Sitten tarvittavat materiaalit ja työkalut esille. Ainoa mitä piti ostaa oli tuo sementtilaasti ja hengityssuojain. Muut tarvikkeet sain mieheni jemmoista. :-)


Tähän projektiin siis tarvitsi sementtilaastia, putsikauha(toki mikä tahansa lasta tai mini lapio tähän käy), ruokaöljyä ja suti jolla öljyä levittää lehden päälle "muottiöljyksi", vettä sekä suosittelen käyttämään hengityssuojainta, massan teon aikana.


Sitten vaan massan tekoon... Koskaan en ollut tällaista tehnyt, joten mieheni opasti alkuun ja siitä se sitten lähtikin sujumaan!


Raparperinlehdet valmiina. Lehdet on hyvä laittaa suojatulle alustalle, jolla estää mahdolliset ylimääräiset sotkut.


Massan kannattaa olla tosi jämäkkää, jotta ei lähde valumaan vaan pitää hyvin muotonsa


Ja tässä näitä nyt sitten on. Kuivumisen ajaksi on hyvä laittaa jokin muovi näiden päälle, jottei massa pääse kuivumaan liian nopeaan.


Kun lehdykät oli kuivuneet ei muuta kuin kääntö ympäri ja lehtien pois repiminen. 



Tässä alla valmiita laattoja. Nyt raparperilaattapolku johdattaa kävelijän leikkimökille.










Koska osa lehdistä oli sen verran pieniä ettei niitä viitsinyt laittaa polulle laataksi niin voihan näitä käyttää myös pannun alusena tai pienenä tarjoilualusena.








Mukavaa helteisen viikon jatkoa ! :-)

- Alvariina -











perjantai 18. heinäkuuta 2014

Loma

Loma. Joillain se on edessä, jollain se on jo takana ja joillain se on juuri alkamassa. Minä kuulun tähän viimeisimpään ryhmään.. Lomani alkaa nyt ja suunnitelmia ei juuri paljoa vielä ole, mutta sehän on parhautta se! 

Mutta näitä seuraavia asioita haluan lomallani tehdä...

Nauttia hyvistä kirjoista
...tämä ensimmäisenä vuorossa :-)
Tehdä käsitöitä 
Nauttia hyvästä ruuasta
Sekä luonnon antimista
Katsoa luontoa läheltä
Ja oikein läheltä.. :-)
Nauttia merestä

Ja rannalla kävelystä



Olla ystävien seurassa


Katsella Rakkaani kanssa rauhassa laiturilta auringonlaskuja

Näistä on minun lomani tehty. Paljoa en vaadi, uskon ja tiedän, että kaikki nämä on mahdollisia.

Haluan toivottaa teille kaikille ihania hetkiä oli loma sitten edessä tai takana. Aina on aikaa nauttia edes pieni hetki luonnon kauneudesta, hyvästä ruuasta, harrastuksista tai rakkaiden ihmisten seurasta.

Ja toki haluan myös lomallani jakaa kuulumiset myös teidän kanssa! :-) Joten nyt otan käsityöpussukastani keskeneräisen työn esille ja jatkan sen tekoa, jotta saan kotiini taas jotain pientä uutta! Mutta tästä sitten myöhemmin enemmän, kun työ valmis on! 

- Alvariina -