Vauvanviltit on sellaisia joita olen virkannut ainoastaan pyynnöstä, kun sellaiselle tilausta on tullut. Näitä virkkaan aina yhtä suurella ilolla! Viltit olen aina saanut toteuttaa oman makuni mukaan, mutta toki aina olen halunnut kuulla väri mieltymyksiä mitä ehkä vanhemmat toivoisivat siinä olevan. No pojalle on tullut laitettua sinisen sävyjä sekä ripauksena joitain muita sävyjä ja vastaavasti tyttövauvalle vaaleanpunaista ja jotain muuta lisäksi.
Tämän viltin osalta en sitten saanutkaan mitään vinkkejä. Tätä vilttiä ei pyydetty minua tekemään vaan kerrankin viltti jonka itse annoin lahjaksi. Tiesin, että pieni prinsessa on syntymässä, joten toki vaaleanpunainen tuli pääväriksi ja muut värit sitten tuottikin pientä pähkäilyä. Ja kieltämättä tämä viltti vaati yhden harjoittelukappaleen toisilla väreillä ja mallilla.. Siihen en ollut ollenkaan tyytyväinen ja aloitin sitten kaiken ihan alusta käyttäen vaaleanpunaista, vanhan roosan sävyä, valkoista ja kahta eri harmaata. Näitä värejä sopivasti sekoittaen isoäidinneliöihin ja siten viltistä tuli sellainen johon olin enemmän kuin tyytyväinen.
Lankoina tässä on Novitan Miamia sekä muita saman vahvuisia puuvillasekoitelankoja.
Kokoa viltille tuli n.66x92cm, langankulutus 480gr ja koukku 3,5mm.
Kokoa viltille tuli n.66x92cm, langankulutus 480gr ja koukku 3,5mm.
Huippuhieno viltti! Ihanat värit :)
VastaaPoistaKiitos! :-) Värit on niin hempeät, että pystyi laittamaan myös vähän tummempaa harmaata sekaan, eikä haittaa yhtään kokonaisuutta.
PoistaI h a n a ! Tosi kaunis ja ihanat värit!
VastaaPoistaKiitti! :-) itsekin tykkään tuosta lopputuloksesta!
Poista